Setup Menus in Admin Panel

Aitologia Koulutuskeskus

Sukulaissuhteet: ilon, harmin vai molempien lähde?

Kesä tuo mieleen kesäjuhlat ja sukulaistapaamiset. Se on toisaalta iloinen asia ja toisaalta voi nostaa pinnalle kaikenlaiset vanhat erimielisyydet sukulaisten välillä. Monesti sukulaistapaamiset koetaan jopa ahdistaviksi jos yhteinen sävel omien sukulaisten kanssa on hukassa.

Toisaalta sukulaissuhteita halutaan pitää yllä ihan jo kulttuurinormienkin takia, toisaalta niiden ylläpitäminen on joskus erittäin raskasta.

Nykyaikana ihmiset liikkuvat paljon ja monesti joutuvat tilanteeseen, että asuvat tuhansienkin kilometrien päässä sukulaisistaan. Työ- ja perhe-elämä on nykyään niin kiireistä, että ei ihme, ettei ehdi pitää kunnolla yhteyttä sukulaisiin jos ei muuten tapaa heitä säännöllisesti. Jos lisäksi koetaan, että yhteinen sävel on omien sukulaisten kanssa hukassa ja vuorovaikutustilanteet eivät toimi, niin luonnollisestikin yhteydenpito jää aika muodolliseksi. Jotkut ihmiset jopa kokevat, että omilla sukulaisilla on niin erilaisia arvoja, että he ovat kuin toiselta planeetalta. Ihmisten on tärkeä kuitenkin kuulua johonkin yhteisöön ja jos välit omien sukulaisten kanssa ovat poikki, tai suhde heihin on tosi etäinen, niin on tärkeää, että on riittävästi ystäviä, ja että kaveripiiri tarjoaisi riittävästi tukea ja ymmärrystä.

Olen sitä mieltä että ei ole pakko pitää mitään aikuisten välisiä suhteita yllä jos se tuntuu ylivoimaiselta ja vie suhteettoman paljon omia voimavaroja eikä anna mitään takaisin.

Kaikissa suhteissa on hyvä olla jonkinlainen balanssi. On vaikea olla suhteessa, jossa vain annat kaiken etkä saa paljon mitään takaisin. Sukulaissuhteissakin on tärkeää, niin kuin muissakin ihmissuhteissa, että kunnioitetaan toisten tunteita, tarpeita ja toiveita. Ei ole hyvä, jos vanhemmat sukulaiset haluavat tunkeutua nuoren parin asioihin ja saada päättää lähes kaikista omien lastensa asioista vaikka nämä ”lapset” ovat olleet jo kauan aikuisia. Toinenkaan ääripää ei ole hyvä, jossa ei olla kiinnostuneita pätkääkään omien lasten hyvinvoinnista ja kuulumisista, vaan eletään omaa elämää ja ajatellaan, että jos ne lapset ovat kerran jo aikuisia niin pärjätköön nyt omillaan. Kultainen keskitie olisi tässä tapauksessa se, että ollaan kiinnostuneita hienotunteisesti omien aikuisten lasten hyvinvoinnista ja kuulumisista ja kysytään tarvitsevatko he apua, ja jos tarvitsevat, niin minkälaista. Kuunnellaan lasten toiveet esimerkiksi lastenlasten hoidon suhteen, mutta ei unohdeta omaa elämää, eikä muututa vain omien lasten siivous- ja lastenvahtiavustajiksi. Eli kunnioitus ja tarpeiden ja toiveiden huomioon ottaminen olisi hyvä olla molemminpuolista, jotta suhteet ja erityisesti sukulaissuhteet toimisivat.

Jos pohditaan, onko pakko pitää yhteyttä sukulaisiin, niin monesti tilanne on sellainen, jossa ei koeta että omia tarpeita tai toiveita otetaan huomioon.

Toisaalta yllättävän usein näistä omista tarpeista ja toiveista ei ole edes puhuttu avoimesti ja rauhallisesti. Sitten ihmetellään, miksi nuo sukulaiset eivät ymmärrä tätä tilannettani vaikka siitä tilanteesta ei olla edes puhuttu riittävän selkeästi. Monesti oletetaan, että sukulaiset ymmärtäisivät vihjeitä tai muuten vain tajuaisivat mitä heistä halutaan.

Kannustaisin ihmisiä nostamaan kissa pöydälle ja puhumaan tilanteesta avoimesti ilman syyttelyä, ihmettelyä ja ilman vaatimuksia. Voisi vain ilmaista omia tunteita, tarpeita ja pyyntöjä vaikka NVC- vuorovaikutustaitoja käyttäen. Voi myös kuunnella sukulaisten vastauksia käyttäen tätä samaa NVC-vuorovaikutus kaavaa, eli kuuntelisi vain sukulaisten tarpeita ja tunteita niiden lauseiden takana eikä menisi ottamaan lauseiden viestiä henkilökohtaisesti tai loukkauksena.
Samalla kun kirjoitan tästä, tiedän, miten vaikeaa se käytännössä on. Sukulaissuhteeseen yleensäkin liittyy niin paljon odotuksia, tunteita ja pettymyksiä koska suhteella on pitkä historia.

Monesti sukulaissuhteet paranevat vasta silloin kun emme enää odota niistä niin paljoa.

Ensiaskel voisi olla hyväksyä tilanne sellaisena kuin se on ja hyväksyä omat sukulaiset vain rajallisina ihmisinä. Sitten on helpompaa puhua heidän kanssaan samalla tavalla kuin muidenkin ihmisten kanssa ilman suurta tunnelatausta. On hyvä puhua omien sukulaisten kanssa aikuisen roolista käsin eikä lapsen roolista, puhua niin kuin tasavertaiselle ihmiselle. Monesti joudutaankin helposti pienen lapsen rooliin omien sukulaisten edessä eikä sen takia ilmaista omia näkemyksiä riittävän selkeästi eikä osata pitää huolta omista rajoista, tai siitä, että itseä ei saa kohdella miten sattuu…

Jos henkilö vaikeuksista huolimatta päättää pitää yhteyttä hankaliin sukulaisiinsa, antaisin hänelle seuraavia neuvoja:

– Hyväksy sukulaiset rajallisina ihmisinä. Yritä olla odottamatta heidän taholtaan ihmeitä, joissa he yhtäkkiä muuttuisivat ihaniksi, toisenlaisiksi ihmisiksi ja tajuaisivat kaikki vaikeutesi pienestäkin vihjeestä.
– Keskustele heidän kanssa tasavertaisesti aikuisen roolista käsin. Älä muutu psykologisesti pieneksi lapseksi heidän seurassaan.
– Ilmaise selkeästi omia tunteita, tarpeita ja pyyntöjä sekä kuuntele sukulaisten viestien takana piilossa olevia tunteita, tarpeita ja toiveita. (Muista että sukulaiset eivät välttämättä edes osaa ilmaista omia tunteitaan ja tarpeitaan lainkaan, sillä siihen aikaan kun he olivat pieniä, ei ollut tapana puhua tunteista saati tarpeista)
– Käytännön vinkkejä hankaliin vuorovaikutustilanteisiin saa mm. NVC-menetelmästä, jota voi opiskella Aitologian kursseilla.
Yksi NVC-menetelmän lähtökohta on se, että jokaisella ihmisella on suurin piirtein samat tarpeet (esim. tarve olla arvostettu). Siksi, jos ymmärrämme toisen ihmisen todellisia tarpeita, meidän on yleensä helppoa hyväksyä ne. Samankaltaisista tarpeista huolimatta, käytämme hyvin erilaisia strategioita tarpeidemme tyydyttämiseksi (jos esim. koemme että emme saa arvostusta, toinen sulkeutuu ja toinen voi käyttäytyä hankalasti ja aggressivisesti). Yleensä kun koemme sukulaisen hankalaksi, emme hyväksy hänen strategioitaan tai tarpeitaan. Jos pystymme ymmärtämään ihmisten todellisia tarpeita, meidän on paljon helpompi tulla toimeen heidän kanssaan. Huomion kiinnittäminen tarpeisiin vaatii kuitenkin harjoittelua.
– Hae tarvittaessa apua jos et omin voimin pärjää vaikeissa vuorovaikutustilanteissa. Lyhytterapia tai NVC-tyyppinen kurssi voivat olla suureksi avuksi, sillä niissä käsitellään muitakin vuorovaikutussuhteita. Ja voi olla, että sekä sukulaissuhteet että muutkin ihmissuhteet tervehtyisivät ja elämä tuntuisi helpommalta. Plus saat vertaistukea ja konkreettisia vinkkejä omaan tilanteeseesi.

Joskus henkilö, joka on tietoisesti ottanut etäisyyttä sukuunsa tai katkaissut välinsä heihin, saa kuulla tästä syyllistämistä. Hän saattaa myös kokea huonoa omaatuntoa tai aitoa mielipahaa – koska olisi ehkä toivonut eheämpää sukulaisuussuhdetta, mutta on kuitenkin todennut, ettei sellainen yrittämällä synny. Tällöin neuvoisin tekemään rauhan asian kanssa ainakin omassa mielessä. Mikäli kokee, että asia kovasti vaivaa mieltä edelleen, niin joskus on hyödyllistä puhua asiasta ammattiauttajan kanssa.

Esimerkki siitä, miten voi puhua rakentavasti sukulaisten kanssa:

1. Kerro havainto eli faktatieto, ei tulkintoja. Havainto ei sisällä arvosteluja, oikein/väärin käsitteitä tai omia mielipiteitä. (esim. Liisa kertoi syöneensä ainakin 10 suklaakonvehtia kun oli sinun luonasi)

2. Kerro oma tunteesi, mitä tunnet tehtyäsi tuon äskeisen havainnon. (tunnesanalla, esim. olen surullinen/ärtynyt/järkyttynyt ei ”minusta tuntuu, että sinä….” tunne ei ole sama asia kuin ajatus)

3. Ilmaise tarve oman tunteesi taustalla (esim. koska tarvitsen yhteyttä, arvostusta, ymmärrystä yms. Tarve ei ole sama asia kuin pyyntö toiselle eli tarpeeseen ei liity mitään tiettyä toimintaa eikä ketään tiettyä ihmistä)

4. Ilmaise toteuttamiskelpoinen, konkreettinen, myönteinen pyyntö (ei vaatimus) (esim. Voisitko antaa Liisalle makeisia vain lauantaisin, jolloin olemme sopineet, että on karkkipäivä?)

5. Yritä arvata vastauksen takana oleva tunne ja tarve
(esim. jos mummo vastaa, ”anna hänen olla lapsi”, voisitko arvata, että ”oletko pettynyt kun kuulet pyyntöni koska haluaisit niin paljon, että lapsenlapsesi voisi nauttia elämästä sun luonasi ja saisit hemmotella häntä kaikin puolin?”)

6. Jos arvaus osuu kohdalle ja mummo sanoo ”kyllä!” Niin keksikää yhdessä sellainen ratkaisu asialle, että molempien tarpeet tulevat tyydytetyksi (esim. sopiiko sinulle, että Liisa tulee ensi lauantaina sinulle hoitoon ja saisit silloin hemmotella häntä ruoalla niin paljon kuin haluat. Jos hoitopäivä ei jatkossa osu karkkipäiväksi, niin hemmottelet häntä toisella tavalla, esim. viet eläintarhaan tms.)

7. Jos arvaus ei osu kohdalle, niin selvittäkää tarpeet kunnes ne varmasti ovat selvinneet ennen kuin siirrytte kohtaan 6. On äärimmäisen tärkeää, että ennen ratkaisua on molempien tiedossa, mitä tarpeita ratkaisujen halutaan tyydyttävän.

21/08/2014

0 vastausta artikkeliin "Sukulaissuhteet: ilon, harmin vai molempien lähde?"

Jätä kommentti

© Aitologia Koulutuskeskus · kaikki oikeudet pidätetään