Koskettaako stressi sinua?

radu-florin-CwTBt6jyagQ-unsplash copy.jpg

Perinteisesti stressillä tarkoitetaan äärimmäisessä tilanteessa olemista, taistele ja pakene -reaktiota. Miksi nykyään ajatellaan, että lähes kaikki ihmiset kokevat stressiä tavalla tai toisella?

Stressissä on kyse reaktiosta, jossa tilanteen kovat vaatimukset ylittävät yksilön voimavarat. Kuormittava ja hallitsematon tilanne laukaisee psykofysiologisen reaktion, jonka tuloksena on stressin kokeminen.

Arkielämässä kuormittavaa tilannetta ei suinkaan aina kutsuta stressiksi. Saatetaan puhua väsymyksestä, uupumuksesta, ärtymyksestä ja rasittuneisuudesta. Kuinka usein olet sanonut: ”olen niin uupunut/väsynyt” tai "tuo ihminen ärsyttää minua" tai "asia rasittaa minua niin kovasti!"

Joskus tunne on niin epämääräinen, ettei sitä edes osata nimetä. Nykyään ihmisten kyky tunnistaa omia reaktioita on kuitenkin parantunut. Sanaa "stressi" käytettiin vielä sodan jälkeen melko harvoin, vaikka varmasti silloinkin ihmiset kokivat paljon henkistä kipua ja kärsimystä. Nyt tilanne on selvästi muuttunut: haluamme elää hyvää elämää ja etsimme apua, jos elämä ei suju toiveitten mukaisesti. Puhumme kokemuksistamme paljon rohkeammin kuin ennen, ja meillä on näille kokemuksille erilaisia sanoja.

Usein jo ongelman nimeäminen ja stressin syyn tunnistaminen helpottaa omaa oloa. Käyttämällä erilaisia stressinhallintastrategioita tilannetta voi parantaa vielä enemmän. Parhaiten voivat ja menestyvät yleensä ne ihmiset, jotka ovat oppineet elämään mahdollisimman paljon stressiä hyödyntäen. On mahdotonta välttää stressiä, jos haluaa saavuttaa jotain itselle tärkeää. Tällöin stressistä voi tehdä liittolaisen, joka lisää elämänhallintaa, optimismia ja luovuutta. Aitologian missiona on neuvoa sinua, miten liittoudut stressisi kanssa.

Seuraava
Seuraava

Stressi voi auttaa elämään täydempää elämää...