PARITERAPIA

Toimiva, iloinen ja kummankin puolison tarpeita tyydyttävä parisuhde saattaa joskus syystä tai toisesta muuttua hankalaksi, kuin yhdeltä isolta solmulta tuntuvaksi suhteeksi. Hyvässäkin suhteessa todennäköisesti ilmenee hankalia asioita ja tunteita, jotka hiertävät ja huolestuttavat joko jompaakumpaa tai molempia puolisoita. Yleensä pariterapiasta on sitä enemmän apua, mitä aikaisemmin siihen hakeudutaan ongelmien ilmetessä. Pariterapian tavoitteena voi olla esimerkiksi perheilmapiirin parantaminen, aiempaa parempi kumppanuus tai rakentavampi kommunikaatio. Tavoitteena voi myös olla rauhallinen ja rakentava ero. Pariterapiassa parin tavoitteet selvitetään yhdessä sekä etsitään ja kokeillaan rakentavia keinoja niiden saavuttamiseksi.

Käytän pääviitekehyksenä skeemaparipsykoterapiaa, johon minulla on trainer tason sertifikaattikoulutus (ISST). Yhdistän siihen toki myös muita kognitiivisia- ja vuorovaikutus- sekä sovittelumenetelmia.